kotiliesi

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Elokuun häätarjoilut







Kahvipöydän Menu

Hedelmäinen hääkakku
Mustaherukka-valkosuklaakakku

Suklaamarengit
Murosydämet

Letitetty juhlakranssi


Jälleen on häiden kahvipöytä laitettu koreaksi. Koko kahvileipätarjoilujen suunittelu ja toteutus on melkoinen urakka, mutta niin palkitsevaa. Tämän työn koen omakseni.
Onnistumisen kokemuksista elää niin pitkään.

Yhdessä morsiamen kanssa suunnittelimme menun. Vuokrasin sitten tilat, joissa oli kätevä leipoa isoissa uuneissa 180 hlö:lle kakkupohjat, marengit, pikkuleivät ja pullakranssit. 
Juhlapaikalla täytin ja koristelin hääkakun ja tein täysin mustaherukka-valkosuklaakakut.

Valkosuklaa-mustaherukkakakun ohjeen lisään myöhemmin blogiin. 
Suklaamarenkien ohjeen löydätte täältä. Tein marengit muuten Pullahiiren ohjeen mukaan, mutta pellille nostelun sijasta pursotin marengit. Hienommat marmorikuviot kuitenkin saat lusikoimalla. Onpas sekin nyt kokeiltu.
Hääkakussa täytteenä on hedelmä- ja vaniljatäytteet sekä kuorrutteena vaahtokarkkimassa.

Tein ensimmäistä kertaa urani aikana kakut tuollaiseen "vanhanaikaiseen" hääkakkutelineeseen.  Tuo teline on kyllä vanha ja oikea aarre. Teline on nyt Herkkujen Helmien käytössä, eli jos joku haluaa kakut tällaisessa telineessä tilata, se onnistuu!

Olettehan huomanneet, että otan nykyään kakku- ja leivonnaistilauksia vastaan. Tuonne Yhteystiedot-osioon olen laittanut yhteystietoni. 
Perustin hiljattain oman yrityksen, jota kylläkin pyöritän sivutoimisena vakityön ohella. Aikomus olisi mainostaa enemmältikin, kunhan pääsen yritystoiminnassa vauhtiin.
Aina saa kysyä, vaikkei varma tilaamisesta olisikaan. Voin tehdä juhlatarjoiluja Oulun ulkopuolellakin. Voin myös toimittaa tilauksianne kotiin/juhlapaikalle.













 

6 kommenttia:

  1. Oi mutta tossa on ollut hommaa, mutta mikäs siinä kun tykkää! Tollasta työtä mäkin haluaisin tehdä :)
    Todella herkullisen näköisiä kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan näissä aina urakkaa, mutta kun se on mieluista, sitä jaksaa kummasti ! :D
      Ihminen ilman unelmia on köyhä. Haaveilla kannattaa ja mahdollisuuksien mukaan pyrkiä niitä päin. Toivottavasti sinäkin saat joskus toteuttaa tuon unelmasi.

      Poista
  2. Emmi, paljon onnea ja menestystä yrityksellesi! ♥ olet taitava ja tarkka käsistäsi, jota varmasti kaikki arvostaa ja toimintasi on haluttua :) seuraavia juhlia odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva <3
      Paljon on uutta asiaa yrittämisen myötä tullut, mutta eiköhän tämä pikkuhiljaa tasoitu. Kiitos myös tuesta. Se on niin tärkeä saada kannustusta ison, epävarman asian äärellä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon.! :) Toivotaan, että tämä lähtee hyvin pyörimään.

      Poista

Kiitos vierailusta.
Pienikin merkki piipahduksestasi ilahduttaa.