kotiliesi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvonnat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvonnat. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. toukokuuta 2015

Vauva ruusuvuoteella sekä punaiset ruusut








Punatukkainen tyttövauva nukkumassa punaisella ruusuvuoteella, mikäpä voisi olla sen suloisempaa.
Koristeen matkaan lähti myös muutama sokerimassaruusu.

Näiden kuvien myötä tahdon myös muistuttaa teitä enää muutaman päivän kestävästä Blogiringin Kesän kuumin blogi -äänestyksestä. Käykääpäs osallistumassa, sillä kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan huikea Arabian tuotepalkinto.
Osallistumaan pääset klikkaamalla alla olevaa kuvaa.
Onnea arvontaan! :)


tiistai 12. toukokuuta 2015

Kinkkuvoileipäkakku kinkkuruusulla





Kinkkuvoileipäkakku sai nyt koristeekseen kinkkua. Edellisessä voileipäkakussa ruusu oli tomaatista, mutta tottakai kinkkukakun koristeena olis hyvä olla itse kinkkua. Tästä sain idean toteuttaa ruusun ohuista kinkkusiivuista. 

Muistattehan käydä äänestämässä Kesän kuuminta blogia Blogiringin sivuilla! Tietonne jättämällä osallistutte myös arvokkaan Arabian palkinnon arvontaan. Äänestysaikaa on toukokuun loppuun saakka.

Vinkkaanpa vielä, että jos käytätte instagrammia, niin liittykää seuraamaan herkkujenhelmiä myös siellä. Instaan nimittäin päivitän eniten ja ensimmäisinä leivonnaiset ja saattaapi siellä muutama sisustuskuvakin näkyä ;)
Vaikka pitkään jarruttelin instagrammiin lähtemistä, niin nyt sen käyttö tuntuu niin helpolta, että mielellään laittaa kuvat heti sinne.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Mahtavan raikas sitruunajuustokakku ilman liivatetta ja A R V O N T A



Pääsiäinen lähestyy ja kun valmistautuu pääsiäisen viettoon, miettii tietysti minkälaisia herkkuja kahvipöytään valmistaisi. Minulle tämä keväinen juhla tuo mieleen raikkaat maut.
Halusin tarjota teille pääsiäiseksi jonkun marenkisen ja raikkaan reseptin. Kävi vielä niin uskomaton sattuma, että sain mahdollisuuden osallistua Blogiringin kampanjaan ja sain käyttööni Expertiltä valitsemani keittiön pienkoneen.

Valinta oli helppo, sillä olen pidempään jo haaveillut monitoimikoneesta. Bongasin Point-merkkisen sauvasekoittimen, johon kuuluu kaikki mahdolliset raastimet ja terät, joita vain toivoa sopii. Lisäksi valitsin vielä Philipsin sitruspusertimen.
Tilaaminen kävi kätevästi Expertin verkkokaupasta. Valitsin noutopaikaksi ruokakauppani pakettiautomaattipisteen, joka oli halpa ja kätevä vaihtoehto pienen laitteen tilaamiseen.
Isompia laitteita tilatessa kuljetus kotiovellekin hoituu halpaan hintaan. Lisäksi kalliimmille laitteille Expert tarjoaa mahdollisuuden ostaa Huoleton Turva -vakuutuksen, joka vahingon tullessa kattaa laitteesi huollot tai tarvittaessa saat uuden tilalle.

Uskomatonta, miten nopeaa toimintaa, nimittäin paketin saapumisilmoitusviesti tuli jo kahden vuorokauden  päästä tilaamisesta.


Tarjoan teille siis ohjeen, jonka pystyy täysin toteuttamaan näillä Expertin koneilla.
Totta se on, että leipominen on entistäkin mielekkäämpää ja tehokkaampaa, kun on hyvät ja monikäyttöiset koneet.
Esimerkiksi keksien murskaaminen on kymmenkertaisesti mukavampaa ja nopeampaa koneella kuin vaikkapa pussissa hakaten.


Marenkinen sitruunajuustokakku 
ilman liivatetta

Pohja
150 g kaurakeksejä
100 g turkinpippurirouhetta
100 g valkosuklaata

Täyte
3 3/4dl kuohukermaa
600 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
1 sitruunan kuori
1,5 sitruunan mehu (n.1dl)

Italialainen kuumamarenki
190 g sokeria
50 g vettä
100 g kananmunan valkuaista


Murskaa keksit sauvasekoittimessa. Lisää turkinpippurirouhe ja pyöräytä vielä koneessa.
Sulata valkosuklaa ja sekoita keksimurun joukkoon.


Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja painele kevyesti keksimuruseos vuokaan. Itse painelin tarkoituksella pohjan vain kevyesti, jotta se olisi murumainen ja jätin hiukan epätasaiseksi. 



Pese ja kuivaa sitruuna hyvin. Raasta yhden sitruunan kuori ja purista mehu kätevällä sitruspusertimella. Laitteella saat yhdestä sitruunasta kaiken mahdollisen mehun.



Vaahdota kuohukerma sauvasekoittimen vispilällä.
Pehmitä tuorejuusto lusikalla kulhossa. Lisää sokeri, sitruunan kuori ja sitruunan mehu. Sekoita hiukan vispilä-osalla.
Nostele vaahdotettu kuohukerma joukkoon ja sekoittele tasaiseksi.


Kaada sitruunatäyte pohjan päälle ja heiluttele pinta tasaiseksi.
Laita kylmään hyytymään mielellään seuraavaan päivään.


Valmista mareki hiukan ennen tarjoilua.
Mittaa sokeri ja vesi kattilaan , ja sekoittele lusikalla.
Keitä sokeri ja vesi 120 asteiseksi liedellä. Elä sekoita sokerivettä keitämisen aikana.
Kun sokeriliemi on reilu 100 asteista, ala vaahdottamaan valkuaisia kovaksi vaahdoksi.
Lisää 120 asteiseksi kiehunut sokerivesi ohuena nauhana marengin joukkoon samalla vatkaten.
Vaahdota marenkia keskiteholla vielä, kunnes marenki on kädenlämpöistä.



Pursota tai levittele lusikalla marenki kakun päälle.


Paahda marengin pinta kaasupolttimella kauniiksi ruskeaksi.


Koristele kakku sitruunalla ja sitruunamelissan lehdillä.



Kulkaas armaat ystäväni-lukijani. Nyt teillä jokaisella on mahdollisuus voittaa 100€ arvoinen lahjakortti Expertin verkkokauppaan.
Arvontaan pääsette osallistumaan kommentoimalla tähän postaukseen.
Kertokaa, mikä on teidän pääsiäisen kahvipöydän ehdoton ykkösleivonnainen!
  Muistattehan laittaa sähköpostiosoitteenne, jotta saan voittajaan sitten yhteyden.
Arvonta päättyy maanantaina 6.4.2015. klo10.
Hurjasti onnea arvontaan!



Yhteistyössä Expert


torstai 30. tammikuuta 2014

Seeprakakku Leivotaan-lehdestä sekä A R V O N T A !

Bongasin uusimmasta (nro.1/2014) Leivotaan-lehdestä hauskan seepraraidoitetun kakun ja pakkohan tuota oli testailla! Ohje oli kyllä hyvä, nimittäin kakun rakenne oli pumpulimaisen pehmeä. Kakku koostuu niin perusraaka-aineista, että taitaapa löytyä useammastakin keittiöstä ilman kauppareissua.









1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele ja korppujauhota pyöreä irtopohjavuoka, halkaisijaltaan n. 24 cm.

2. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.

3. Lisää vuorotellen lämmitetty maito, sulatettu voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Sekoita sileäksi nuolijalla.

4. Kaada toiseen kulhoon 5-6 dl taikinaa ja vatkaa siihen kaakaojauhe. 
Lisää vaaleaan taikinaan 3 rkl vehnäjauhoja, jotta se on yhtä sakeaa kuin kaakaotaikina.
Kaada voidellun vuoan keskelle noin ½ dl vaaleaa taikinaa.
Kaada tummaa taikinaa noin ½ dl vaalean taikinan keskelle. Silloin vaalea taikina leviää kohti vuoan reunoja.

5. Jatka kaatamalla vuoron perään vähän vaaleaa ja vähän tummaa taikinaa keskelle edellistä. Yritä lopettaa vaaleaan taikinaan.

6. Paista uunin alimmalla tasolla 45-55 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla. Anna kakun jäähtyä vuoassa. Puuteroi kakku tomusokerilla ennen tarjoilua.









Ohje löytyy siis alla olevasta Leivotaan-lehdestä. Alla myös muutama resepti, mitä ajattelin ainakin testailla. Yhteen lehteen mahtuukin melkoinen määrä erilaisia ohjeita niin alottelijaleipureille, kuin taitajillekin. 

Ajattelinkin palkita teidät, uskolliset lukijani, arpomalla Leivotaan-lehden 4 numeroa, jotka tulevat suoraan voittajan postilaatikkoon!
 Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen ja esittämällä toiveita blogipostauksia koskien. Muistathan laittaa yhteystietosi. Arvonnan suoritan maanantaina 10.2.2014.
 Onnea arvontaan! :D




Mikäli arpaonni ei tällä kertaa suosi, lisää huikeita tarjouksia löydät LEHTIKUNINGAS -sivuilta !