Kun on oikeen pimeää, vettä sataa ja alakulo on vallannut mielen, kannattaa keksiä jotain piristävää. Mua piristää leipominen, varsinkin, kun kyseessä on joululeipominen <3 Tein muutaman sacherkakun ja pakastin ne pahvisissa kakkulaatikoissa jouluksi. Mun kokemuksen mukaan sacherkakku ei mee miksikään, melkein paranee vaan pakastettaessa.
Kaiken lisäksi minut valtasi joku uutuuden viehätys, joten en jaksanut tehä sitä perinteisen näköistä sacherkakkua, johon siis pikeerataan suklaalla SACHER. Kokeilin siis jotain tämmöistä :D
Sacherkakkupohja
210 g voita
1,5 dl sokeria
8 keltuiaista
210 g tummaa suklaata
6 valkuaista
1 dl sokeria
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
- vaahdota voi ja sokeri. Lisää valmiiseen vaahtoon keltuaiset yksitellen koko ajan vatkaten.
- Lisää sulatettu suklaa kädenlämpöisenä edelliseen massaan.
- Vatkaa valkuaiset ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi. Ja lisää erittäin varovasti muuhun massaan.
- Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita varovasti tasaiseksi kakkumassaksi.
- Kaada voideltuun sekä korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunti.
Kostutus
omena- tai appelsiinimehulla
Väliin
Aprikoosimarmeladia ja omenahilloa+ hiukan vettä
Suklaakuorrutus
1 dl kuohukermaa
130-150 g suklaata
pieni nokare voita
pieni nokare voita
- Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Keitä marmeladi ja hillo vesitilkan kanssa tasaiseksi ( sattumat kannattaa survoa sauvasekoittimella, jotta lopputulos olisi sileämpi). Kostuta kakun välit ja levitä kerros marmeladia. Anna pohjien vetäytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään, jotta suklaakuorrutteesta tulisi tasaisempi.
- Kiehauta kerma ja lisää siihen paloiteltu suklaa ja lopuksi voinokare kiiltoa antamaan. Kaada suklaa ritilän päällä olevan kakun päälle.
Ei kannata ainakkaa makianhimon yllättäessä tulla kattomaan sun blogia, uskomaton oot emmisein! :)
VastaaPoista-Rike (joka pyyhkii kuolaa alaleuvastaan)
Taas niin hyvän näköinen kakku! Mä teen ensi viikolla kakkuja 60 hengen juhliin, ja tarkoituksena olisi, että tarjolla on sacheria ja mansikkaista kermakakkua. Osaatko yhtään neuvoa, että paljonkohan kakkuja pitäisi tehdä? Olisi kiva, että kaikki vieraat voisitvat halutessaan maistaa molempia kakkuja...
VastaaPoistaRike, kiitos kiitos, itsekseni nauran sun hölmölle kommentille ;) Voi kuule ku käyt kattoo tätä blogien maailmaa nii kyllä tämä blogi on vaatimattomimmasta päästä:D
VastaaPoistaMut se on nii kivaa ja piristävää, että jotku jaksaa täälä käyä ja vielä piristää kommentilla. Kiitos :D
Maissi, eikö oo vaikiaa aina tuo määrien miettiminen? Ja musta tuntuu, että tarjoilujen menekki riippuu nii vieraista ;)
Laskeskelin, että jos sacherkakkuja tekis kolme tuon mun ohjeen kokosta (ohje vastaa noin 6 munan kakkupohjaa) ja mansikkakakkuja 2 kymmenen munan tai 3 kuuden munan kakkua nii pitäis riittää :D
Olettaisin, että jos jokainen ottaa molempia kakkua, ei yhtä kakkua ota nii hillittömän suurta palaa.
Kiitos neuvoista!
VastaaPoista