kotiliesi

maanantai 3. helmikuuta 2014

Nukkuva vauva "pitsivuoteella"

Ensinnäkin suuret kiitokset teille niin kauniista kommentoinnistanne viime postaukseen arvonnan yhteyteen.
On niin motivoivaa kuulla, mitä blogistani ajatellaan ja mitä siltä toivotaan. Ja ihan hämmästyin ja ilahduin, kuinka moni oikeastaan täällä käy lukemassa ja reseptejäni testailee.
 Kiitos teille <3



Mihin sinua vertaisin?
Sinisen syvyyteen,
kurjenkellojen soittoon,
lemmikin hyvyyteen.

Mihin sinua vertaisin?
Leinikkiin keltaiseen,
niityllä loistavaan valoon,
lämpimään herkkyyteen.

Mihin sinua vertaisin?
Punaiseen hehkuvaan,
suuren ja salaisen viestin
ruusu tuo lahjanaan.




Nyt sain vihdoinkin teille ihan kuvamateriaalia pitsiliinan teosta. Luulen, että kuvat kertoo selkeämmin, kuin pitkät selitykset eri tekovaiheista.

Sokerimassasta ei kannata kaulita kovin ohutta ennen pitsiliinan painamista, ettei massa ala repeillä. Elä myöskään kauli liinaa liian syvälle sokerimassaan, sillä vaarana on, että liina tarttuu massaan kiinni ja kuviosta tulee epätasainen ja sotkuinen.

Niin, ja tietysti on makuasia haluaako reikäisen pitsiliinan vai pelkän painetun kuvion. 

Pitsiliinasta voi tietysti muotoilla neliötä, ympyrää tai vaikka lumihiutaleen muotoista. Reunan hapsottamiseen voi käyttää myös muita koristetyökaluja kuten "palloa" tai vaikka haarukkaa.




Tämän koriste matkasi tyttövauvan ensimmäiseen juhlaan, ristiäisiin. Väritoiveet olivat juuri vaaleanpunainen ja pinkki. Vaippa ja kukka ovat siis pinkkejä, eikä tummanpunaisia, vaikka kuvasta punaisiksi voisi luulla.

Kahden viikon päästä juhlitaan kummityttöni kastejuhlaa ja ajattelin tehdä vähän samantyyppisen koristeen pikkuprinsessan kakun päälle. 
Lupaan sillä kertaa tarkempaa ohjetta itse koristevauvan tekemiseen.


3 kommenttia:

Kiitos vierailusta.
Pienikin merkki piipahduksestasi ilahduttaa.