Sain Blogiringin kautta mahdollisuuden kokeilla Meiran laajaa mauste- ja leivontatuotevalikoimaa.
Tehtäväkseni annettiin kehitellä gluteeniton suolainen leivonnainen.
Minulla on ollut jo pitkään ajatuksena kehitellä joku toimiva suolaisten mufinssien ohje ja nyt siihen tuli oiva mahdollisuus.
Päätin käyttää Meiran mausteseoksia hyväksi ja tein siis yrttiset muffinssit. Resepti on kuitenkin hyvin sovellettavissa, joten mikään ei estä sinua taikomasta muffinsseja juuri omaan makuun. Miltä kuulostaisi tomaattiset, kana-vuohenjuustoiset tai vaikka sienimuffinssit?
Jos sinulla ei ole tarvetta leipoa gluteenittomia muffinsseja, voit toki korvata manteli- ja Semper-jauhot vehnäjauhoilla. Tällöin psylliumiakaan ei tarvitse käyttää.
Resepti sisältää yllättävän suuren määrän eilaisia raaka-aineita, mutta niiden mittaamiseen kulunut aika palkitaan lopputuloksessa. Eikä itse muffinien valmistaminen ole mitenkään monimutkaista.
Gluteenittomat feta-pestomuffinit
(12 kpl)
2 munaa
1½ rkl sokeria
2dl ruokakermaa (esim. Kolme juustoa)
½ dl oliiviöljyä
½ dl (n.60g) pestokastiketta
½ dl ananasmurskaa
100g fetajuustoa
1 dl juustoraastetta
1dl Meira mantelijauhetta
4 dl Semper hienoa jauhoseosta
2 tl Meira leivinjauhetta
½ tl psylliumia
1 maustemitta Meira pippuriseosta
1 tl Meira yrttiseos provecalea
1 tl Meira ruohosipulia
1 tl suolaa
1-2rkl tuoretta basilikaa
Koristeeksi/lisukkeeksi
basilikan lehtiä
maustettua Creme Bonjour kermavalmistetta
Mittaa kaikki ainekset valmiiksi. Munat ja sokeri yhteen kulhoon, nesteet yhteen, feta ja juusto yhteen ja kuivat aineet sekä mausteet yhteen. Hakkaa veitsellä tai leikkaa saksilla tuore basilika silpuksi.
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää nesteet ja kuivat aineet vuorotellen munavaahtoon nuolijalla sekoittaen. Kuivat aineet kannattaa siivilöidä.
Lisää lopuksi vähän murennettu fetajuusto, silputtu basilika sekä juustoraaste. Sekoittele tasaiseksi.
Jaa taikina 12 muffinivuokaan. Kannattaa käyttää muffinssipeltiä tai vaihtoehtoisesti laittaa kaksi muffinivuokaa päällekkäin, ettei muffinssit leviä rumiksi.
Ripottele päälle juustoraastetta.
Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.
Tarjoa mieluiten hiukan lämpiminä maustetun fraicen kanssa. Koristele muffinit basilikan lehdillä.
Yhteistyössä
Aivan mahdottoman hyviä suolaisia vaativampaankin makuun!! Erilainen, maistuva, jotenkin aidon makuinen! Kiitos, että sain maistella, njam! Suosittelen ehdottomasti. Saat arvailla, kuka sunnuntainen kahvittelija olen!;)
VastaaPoistaOih, kiitos tästä ylistyslaulusta. Niin ja hmm, meneepä salaperäiseksi ;)
Poista