kotiliesi

perjantai 2. lokakuuta 2015

Omenaruusut



Syksy on omena-aikaa ja tietysti nuo herkut halutaan hyödyntää myös leivonnaisissa.
Hyvin useassa leivontablogissa on näkynyt toinen toistaan kauniimpia omenaruusuja. 

Täältä löydät minun ruusujeni ohjeen. Mielestäni nämä leivokset ovat jo koristeenakin niin kauniit. Ja kun syöt lämpimänä vaniljajäätelön kera, niin et varmasti voi olla pitämättä.


Omenaruusut 
(n.10 kpl)

Tarvitset :
500 g Valmista voitaikinaa
TAI
itse valmistettu pikavoitaikina

Tein voitaikinan Herkkuhovi-blogista löydetyllä vichyvoitaikinalla. Tykkäsin kovasti tästä ohjeesta. Taikina oli helppo tehdä, hyvä käsitellä ja kaiken lisäksi makukin oli kohdillaan.

Vichy-pikavoitaikina

250 g voita
250 g vehnäjauhoja
1 dl vichyä
1 tl leivinjauhetta

Leikkaa voi kuutioiksi. Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin. Nypi jauhot ja voi murumaiseksi. Lisää vichy. Sekoita, kunnes taikina on tasasaista. Varo kuitenkaan taikinan käsittelemistä liian löysäksi, vaikesti kaulittavaksi. 

Kaulitse taikina pitkänmalliseksi levyksi ja taita kolmin kerroin.
Kaulitse jälleen taikina pitkäksi levyksi nyt juuri eri suuntaisesti kuin äsken ja taita taas levy kolmin kerroin.
Jatka tätä n. 5 kertaa. Ripottele taikinan päälle jauhoja ja laita kylmään odottamaan käyttöä.


Selailin eri blogeja, joissa oli tehty omenaruusuja. Omenat oli pehmitetty joko mikrossa taikka kuumassa vedessä. Testasin itse molempia ja tykkäsin enemmän vedessä pehmitetyistä. Liekö syynä myös se, että vältän tiedostamattani turhaa mikron käyttöä ;)

Tämän ohjeen olen muokannut Pullahiiren leivontanurkka -blogin omenaruusuohjeesta:

noin 5 punaista omenaa
1 sitruunan mehu
2 rkl sokeria
noin 5 dl vettä

omenamarmeladia
kaneli-sokeria

Halkaise omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa omenanpuolikkaat hyvin ohuiksi siivuiksi.
Laita omenasiivut muovikulhoon ja pyörittele sokerissa. 

Kiehauta vesi ja kaada omenoiden päälle. Anna omenoiden pehmentyä vedessä 5-10 minuuttia. Tiedät kokeilemalla, milloin omena on tarpeeksi pehmeä ja taipuisa ruusun tekoon. Varo kuitenkin, etteivät omenat tummu liikaa. 

Siivilöi vesi omenoista ja laita omenalohkot muovikulhoon takaisin. Purista sitruunan mehu, kaada omenalohkojen päälle ja sekoittele omenoita hiukan.


Kauli voitaikina. Leikkaa levy 4-5cm x 15-20cm pitkulaisiksi levyiksi.


Levitä taikinalevyjen keskelle ohuesti omenamarmeladia sekä halutessasi kaneli-sokeria.
Asettele omenalohkot limittäin levyn yläreunaan niin, että osa omenasta tulee yli taikinan reunan.
Taita levy puoleksi siten, että omenalohkot jäävät taikinan väliin.




Pyöritä tiiviiksi rullaksi, kauniiksi omenaruusuksi. 
( Tässä kuvassa omenalohkot ovat turhan paksuja, silloin ruususta ei tule niin aidon näköinen ja rullauskin on hankalampaa.)

Laita ruusut muffinivuokaan muffinipellille.

Paista 175 asteessa n. 40-50 minuuttia. 
Paiston loppuvaiheessa voit laittaa folion omenaruusujen päälle liikaa tummumista estämään.

Tarjoa omenaruusu hiukan lämpimänä vaniljajäätelön tai kastikkeen kanssa.
Halutessasi siivilöi päälle tomusokeria juuri ennen tarjoilua.







3 kommenttia:

  1. Kauniita! olen nähnyt jo muissakin blogeissa vastaavia aiemmin. Onnistuiko sinulla paisto hyvin? Kypsyivätkö sisältä? Jossain ohjeessa valitettiin jääneen taikinaiseksi sisältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Yllättävän hyvin paisto onnistui. Tietenkään taikina ei tummu ja rapsakoidu yhtä lailla sisältä kuin päältä. Paistossa auttoi se, ettei taikinaa jätä kaulitessa liian paksuksi ja myös se, että paiston loppuvaiheessa suojasin omenaruusujen pinnan foliolla, jottei omena tummunut liikaa ja pohja sai vielä kypsyä.
      Jos leivot itse omenaruusuja, niin kuulen ilomielin kommentteja, miten paisto onnistui :)

      Poista
  2. Nämä on niin sieviä, että on kyllä pakko kokeilla jahka kerkeää. :)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta.
Pienikin merkki piipahduksestasi ilahduttaa.