kotiliesi

maanantai 13. marraskuuta 2017

Paahdettu valkosuklaa-lakukakku vadelmasydämellä









Kun valkosuklaan paahtaa, sen maku muuttuu paljon karamellimaisemmaksi. Siihen kaveriksi sopii hyvin laku ja pieni raikastus vadelmasta. Näistä aineksista tein rakkaalle isälle kakun isänpäiväksi.

Siivilöin kakun päälle lakujauhetta koristeeksi. Vaan enpä tajunnut ajatella, että kun jauhe ottaa kosteutta, siitä tulee epätasainen ja tässä tapauksessa ruosteisen näköinen. Vaan rouheus, karuus ja ruosteus ovat kuulemma muotia, niin ehkäpä tein tietämättäni oikein muodikkaan kakun :D

Ø 26cm kakku

n.250g gluteenittomia tummia keksejä
100g voita
290g valkosuklaata
3/4dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
5dl kuohukermaa

4 liivatetta

2,5 rkl lakritsijauhetta

3 dl vispikermaa
200g vadelmatuorejuustoa
2rkl sokeria
1 dl vispikermaa

vadelmahilloa
Koristeluun:
lakritsijauhetta
gluteenittomia lakuja
paahdettua valkosuklaata rouhittuna
kuivattua vadelmaa

Murskaa keksit ja yhdistä sulan voin kanssa. Painele lusikan avulla tasaiseksi pohjaksi irtopohjavuokaan.

Paloittele valkosuklaa tasakokoisiksi paloiksi pellille, leivinpaperin päälle ja paahda 175℃ uunissa 7-8min. Vahdi valkosuklaata tarkkaan, sillä se palaa ihan hetkessä.
Nosta paahtunut suklaa hetkeksi jäähtymään ja rouhi sitten veitsellä pienemmäksi rouheeksi.

Vaahdota  valkosuklaa-lakutäytteen vispikerma löysähköksi vaahdoksi.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likomaan.
Mittaa kattilaan 260g paahdettua valkosuklaata ( jätä loput koristeluun),
sokeri, perunajauho, kuohukema.
Kuumenna seosta kattilassa hiljalleen, koko ajan huolellisesti  vispilällä sekoittaen, kunnes seos on saostunut ja valkosuklaa on sulanut. Lisää liivatteet  huolellisesti sekoitellen.  Siivilöi seos.
Lisää lakujauhe ja sekoittele tasaiseksi.
Anna jähtyä noin 35-40 asteiseksi välillä sekoitellen.

Vaahdota vadelmatäytteen vispikerma kovaksi vaahdoksi. Pehmitä tuorejuusto, mausta sokerilla ja lisää vaahdotetusta vispikerma joukkoon. Vatkaa tasaiseksi.
Pursota vadelmatäyte spiraaliksi keksipohjan päälle. Pursota vadelmahillo vadelmatäytteen väliin.



Lisää jäähtyneeseen valkosuklaa-lakuseokseen löysähkö kerma ja sekoittele tasaiseksi, mutta vältä turhaa vispaamista. Seos saa ja kuuluukin jäädä löysäksi.
Kaada seos varovasti vadelmatäytteen päälle irtopohjavuokaan. Kopauta ilmakuplat pois ja laita kylmiöön hyytymään.

Koristele hyytynyt kakku ja tarjoile.






lauantai 19. elokuuta 2017

Nopea mustikkapiirakka, muu marjapiirakka tai omenapiirakka















Jaan teille helpon ja nopean mustikkapiirakkareseptin.
Tällä reseptillä voi yhtä hyvin tehdä myös omena- tai muuta marjapiirakka.

Omassa reseptikirjassani tämä ohje kulkee nimellä lasipiirakka. En uskaltanut tekstin nimeksi kuitenkaan laittaa, ettei herätä ihmetystä ja ennakkoluuloja.
Lasipiirakka vai siksi, että mitaksi et tarvitse kuin n. 2dl juomalasin/muun kupposen ja lisäksi 5ml teelusikkamitan.


Mustikkapiirakka

4 lasia vehnäjauhoja
2 lasia sokeria
2tl soodaa
2tl vaniljasokeria
250g sulatettua voita

2 kananmunaa
1 lasi piimää/jogurttia/kemaviiliä tms.

n.5dl mustikkaa
halutessasi sokeria

Mittaa kulhoon kuivat aineet. Lisää rasva ja nypi käsin murumaiseksi seokseksi.
Erota tässä vaiheessa murua n. 1½ lasia toiseen kulhoon. Muru sirotellaan sitten lopuksi piirakan pinnalle.

Lisää munat ja piimä taikinaan. Sekoita tasaiseksi huolellisesti.

Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille.
Levittele päälle mustikat ja sokeri.
Sirottele vielä muruseos marjojen päälle.

Paista piirakkaa 200℃:ssa, uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Gluteeniton broileripiirakka














Oon testaillut monentyyppisiä gluteenittomia suolaisia piirakkapohjia ja useimmiten tuloksena on enemmän vai vähemmän mureneva ja kuivahko pohja, sellainen jopa murotaikinamainen.
Googletin muiden ratkaisuja ongelmaan ja löysin Valion reseptin, jossa pohjaan oli käytetty turkkilaista jogurttia. Tätä siis testaamaan, vaikkakin vähän muunneltuna.

Ja kyllä, ongelma on ratkaistu! Tätä gluteenitonta piirasta voin suositella kenelle vaan, henkilöllekin, kenelle gluteenittomuus ei ole välttämättömyys. Piiraspohja on jopa voitaikinamaisen oloinen. 
Ja mikä parasta, helppo valmistaa.

Täytteen tein nyt broilerista ja makua tuo aurinkokuivattu tomaatti sekä fetajuusto. Toinen tykätty suolainen piirakkaohje jauhelihasta löytyy vanhasta postauksesta, täältä.  Ja jos haluat gluteenittoman, niin voit tietysti yhdistää tämän gluteenittoman pohjan ja tuon jauhelihatäytteen.


Gluteeniton suolainen piiraspohja:

( Ø26cm ja taikina riittää hyvin vähän reilumpaankin vuokaan. )

2oog pehmeää voita
200g turkkilaista jogurttia
2dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta
1½dl gluteenitonta kaurajauhoa (tai glut. karkeaa jauhoseosta)
1tl leivinjauhetta
1tl suolaa

Sekoita pohjan ainekset keskenään. Levitä taikina irtopohja- tai piirasvuoan pohjalle ja muutama cm reunoille. Käytä käsittelyssä gluteenitonta jauhoa. Jos levittäminen on hankalaa, voi antaa taikinan jähmettyä hetken kylmiössä.

Broileritäyte:

n.350g broilerin fileetä
broilerimaustetta
suolaa
1dl vettä
1dl kuohukermaa

n.80g sipulia
rypsiöljyä

100g turkkilaista jogurttia
1 kananmuna

80g aurinkokuivattua tomaattia kuutioina
100g fetajuustoa
80g juustoraastetta
ripaus mustapippuria

Kuutioi ja ruskista broileri. Mausta broilerimausteella ja suolalla. Lisää pannulle vesi ja anna kiehahtaa. Sammuta levy ja lisää kuohukerma.

Kuullota silputtu sipuli rypsiöljyssä. Lisää broilerin sekaan.
Sekoita kananmuna turkkilaiseen jogurttiin.
Lisää broileri-kermaseokseen jogurtti-munaseos, aurinkokuivattu tomaatti, fetajuusto, mustapippuri ja juustoraaste. Osan juustoraasteesta voit ripotella lopuksi täyteen pinnalle piirakkavuokaan.

Kaada täyte pohjan päälle.
Paista 175℃ uunin alatasolla n. 40 minuuttia.

Koristele tuoreella basilikalla ja tarjoile lämpimänä.





sunnuntai 6. elokuuta 2017

Salmiakkinen suklaabrownie


Ei ehkäpä ole Herkkujen Helmien uskollisilla seuraajilla jäänyt huomaamatta, että suklaan ja salmiakin yhdistelmä on yksi mun ehdottomista suosikeista. ;)
Suklaa-salmiakkibrowniet on älyttömän helppo ja nopea tehdä. Ite oon käyttänyt näitä pikkumakeina tarjottavina kakkujen lisäksi juhlatarjoiluissa. Nämä herkut ovat nimittäin tosi makeita, ei kovin isoa palasta, ainakaan monta, saata syödä, mutta pikkupalana kahvin kanssa ovat parhaimmillaan.

Brownie on siis makea suupala, joka on mutakakkumainen sisältä, mutta silti tiivis, ei valuva. 
Ei missään tapauksessa saa olla mureneva eikä kova rakenne.











Pellillinen Brownieta  
(pelti n.38x34cm)

350g suklaata ( Itse käytin 150g maito, 200g tummaa)
300g voita

6dl sokeria
3,5dl vehnäjauhoja

150g turkinpippurirouhetta (1pss)
5 kpl kananmunia (n.260g)

Sulata voi ja suklaa vesihauteessa, mikrossa tai varovasti kattilassa. Ihan mikä itselle on parhaaksi nähty tapa. Vältät vain suklaan palamista.

Lisää sokeri, sekoita hyvin lastalla tai puuhaarukalla.( Tässä vaiheessa taikina saattaa näyttää oudolta, juoksettuneelta, kun sokerikiteet erottuvat, mutta tällaista kuuluu tässä vaiheessa ollakin)

Lisää vehnäjauhot ja turkinpippurirouhe ja sekoita.

Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita taikina sileäksi. Tässä vaiheessa voit vähän sekoittaa vispilälläkin, että saat massan tasaiseksi, mutta turhaa vispaamista kannattaa välttää.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Paista 175 ॰C asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia.
Paistopinta repeilee ja paistossa brownie "kuohuu", mutta kun on valmista, niin taikina on taas laskeutunut tasaiseksi. Reunoilta brownielevy saattaa vähän mennä kovaksi, mutta sisältä pitäisi olla pehmeää, mutta leikattavaa. Parasta brownie on leikata jääkaappikylmänä halutun kokoisiksi ja muotoisiksi paloiksi.
Koristele halutessasi tomusokerilla tai kaakaojauheella.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Rukiinen puolukka-toffeepiirakka

Herkkujen Helmiä on täällä blogin puolella ollut horroksessa jo muutaman vuoden. Instagramiin on ilmestynyt jokunen kuva tänä aikana kuitenkin.

Luovuus tarvii tietyn mielentilan, ympäristön ja mielenkiinnon. Välillä luovuus pääsee valloilleen aivan räjähdysmäisesti ja toisinaan vaatii aikaa, rauhaa ja kypsyttelyä.
Pari taukovuotta on tainnut tehdä hyvää. Sinä aikana on kypsynyt monta ideaa ja reseptiä.
Jos tämä into pysyy yllä, voin luvata, että tämäkin kanava päivittyy vähän useammin.

Tervetuloa taas mukaan ja kiitos niille, jotka ovat uskollisesti pysynyt kanavalla hiljaiselosta huolimatta.

Kuvat puhukoot puolestaan. 
Tässä teille siis resepti tuosta rukiisesta puolukka-toffeepiiraasta:

 













Pohja
100g voita
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
2 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta



Täyte
3.5 dl fariinisokeria
3/4 dl vehnäjauhoa
2,5 dl maitoa/ kuohukermaa
65 g voita
½ tl suolaa
1 kananmunan keltuainen

n. 4 dl puolukoita
1 rkl perunajauhoa
(sokeria)



Muruseos
50g voita
½ dl fariinisokeria
1 dl ruisjauhoa
0,5dl vehnäjauhoa


Voitele n. Ø 25cm piirakkavuoka kevyesti voilla. Tai käytä vaihtoehtoisesti irtopohjavuokaa,jonka pohjan vuoraat leivinpaperilla.

Valmista pohja:
Vaahdota pehmeä voi ja fariinisokeri. Lisää kananmuna ja vatkaa tasaiseksi. Lisää ruisjauho ja leivinjauhe. Sekoita taikina käsin tasaiseksi.
Levitä ruistaikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. 
(Vinkki: Kun levität taikinan kosteilla käsillä, estät taikinan tarttumisen käsiin.)
Laita pohja odottamaan kylmiöön täytteen valmistumista.


Valmista täyte:
Mittaa fariinisokeri ja vehnäjauho paksupohjaiseen kattilaan, sekoita. 
Lisää maito, sekoita. ( Älä käytä rasvatonta maitoa.)
Kuumenna seosta hiljalleen, koko ajan sekoitellen. Kun keitos alkaa saostua, vispaa koko ajan voimakkaasti, kunnes kinuski kiehahtaa. Nosta kinuski pois liedeltä ja lisää kuutioitu voi sekä suola. Sekoita toffee tasaiseksi ja anna hieman jäähtyä. Vatkaa lopuksi sekaan keltuainen.




Valmista muruseos:
Nypi pehmeä voi, fariinisokeri ja jauhot murumaiseksi.



Sekoita jäisiin puolukoihin perunajauho ja voit halutessasi maustaa vielä sokerilla.

Levitä toffeetäyte nyt ruispohjan päälle. Laita sitten puolukat toffeekerroksen päälle ja ripottele lopuksi muruseos puolukoiden päälle.

Paista piirasta 175°C uunin alatasolla 35-40 minuuttia.
Tämän herkku on hyvää sekä lämpimänä että kylmänä. Mielestäni parhaimmillaan jäätelön, jogurtin tai vaniljakastikkeen kera.


Terveisin
Emilia

maanantai 12. lokakuuta 2015

Syksyn puolukka-kinuskimuffinit




Sain siskoni perheeltä ämpärillisen lähes heidän pihaltaan poimittuja puolukoita.
Joku puolukkahullu minusta on tainnut tulla, kun voisin tuon ämpärillisen syödä kokonaisina maustamattoman jogurtin kanssa.
Riitti satsista onneksi muutama rasia pakkaseenkin ja jotain täytyi nuista tuoreista marjoista tietysti leipoa.

Kinuskin ja puolukan yhdistelmähän toimii aina! Ja kun muistin kaapissa siskoltani synttärilahjaksi saamat kauniit musta-valkoraitaiset muffinivuoat, päätin leipoa herkut niihin.




Puolukka - kinuskimuffinit 
(12 keskikokoista muffinia)

5 dl kuohukermaa
3,5 dl fariinisokeria

250 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 dl ruokokidesokeria
125 g voita
1 1/4 dl maitoa
1 muna
1 dl kinuskikastiketta
reilu 100 g puolukoita


Mittaa kuohukerma ja fariinisokeri kattilaan, sekoita. 
Kiehauta tasaiseksi, mutta älä keitä pitkään!
Laita kinuski jäähtymään kylmään vesihauteeseen ja sekoittele välillä.

Sulata voi.
Yhdistä kuivat aineet ( myös sokeri).
Mittaa loputkin aineet valmiiksi. Kinuskikastikkeen voit mitata hieman jäähtyneestä, ensimmäisenä keittämästäsi kerma-fariinisokeriseoksesta tai käyttää kaupan valmiskinuskia.
Voit hienontaa puolukoita hieman haarukalla. 
Jätä muutama kokonainen puolukka koristeeksi.

Yhdistä voi, maito ja muna. Lisää kuivat aineet nopeasti sekoittaen. 
Lisää taikinaan kinuskikastike ja puolukat varovasti sekoittaen. 
("Sekoitustaikinassa" on syytä välttää turhaa vaivaamista, jottei taikina sitkisty, jolloin valmiista leivonnaisesta tulee tiivis ja sitkeä.)
Pursota taikina 12 muffinivuokaan.
Paista 200 asteessa n.15 minuuttia.

Kun keittämäsi kinuski on täysin jäähtynyt eli siis jääkaappikylmää,
vatkaa kinuskivaahdoksi.
(Jos kinuski ei ole täysin kylmää, se juoksettuu vatkatessa.)
Pursota vaahto jäähtyneiden muffinien päälle. 
Koristele puolukoin.

VINKKINÄ:
Jos haluat säästää aikaa, voit käyttää taikinassa valmista kaupan kinskia ja tehdä kuorrutteen esimerkiksi vaahdottamalla valmista Valion kinuskikermaa.
Kuorrutteeksi vispikermaakin voi vaahdottaa aika kovaksi vaahdoksi ja lisätä vatkauksen loppuvaiheessa valmista kinuskia kermaan.