Nyt, kun rapareri on parhaimmillaan ja sitä voi käydä parhaassa tapauksessa vain nykäisemässä omalta pihamaalta, on hyvä hetki julkaista mainio raparperipiiraan ohje. Olen useille vieraille tätä tarjonnut jäätelön kera ja aina tämä on yhtä hyvää!
Ohje löytyy blogista myös nimellä Marjainen marenkipiirakka, mutta laitan ohjeen tähän vielä uudelleen.
Herkullinen raparperi-marenkipiiras
Pohja
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmunan keltuainen
1 kananmuna
1 dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 6 dl raparperiä palottuna /(omenaa, marjoja tms.)
2rkl perunajauhoja
0,5 dl sokeria
Marenki
3 munan valkuaista
2 dl sokeria
Voitele ja (korppujauhota) piirakkavuoka.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
Lisää muna ja munan keltuainen. Vatkaa voimakkaasti.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä piirakkavuokaan.
Sekoita sokeri ja perunajauhot marjojen kanssa. Levitä piirakkapohjan päälle.
Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 min.
Vatkaa valkuaiset ja sokeri kiiltäväksi marengiksi ja pursota/levitä marenki mielesi mukaan paistuneen piirakan päälle.
Paista piirasta vielä 225 asteessa noin 4 minuuttia tai kunnes marenki saa hiukan väriä.
Tarjoile herkku tuoreeltaan vaniljajäätelön kanssa. :D
Näyttää herkulliselta, täytyy ottaa kokeiluun :)
VastaaPoistaSuosittelen kokeilemaan. Tämä on hyvää :P
PoistaKiitos herkullisen näköisestä ohjeesta! pitänee testata joskus!
VastaaPoistaTulipa mieleen sun kommentista, että mulla on sinun blogissa monta monta ohjetta, jotka ovat mun kokeilulistalla, mutta jostain kumman syystä aika ei riitä kokeilemaan kaikkea mitä haluais.
PoistaKokeile ihmeessä raparperiherkkua :D
Onko ohje pelliliseen piirakkaa?
VastaaPoistaTämä ohje on tehty piirakkavuokaan sopivaksi. Jos haluat tehdä pellillisen, toki sekin onnistuu samalla ohjeella, mutta suosittelen tekemään puolitoista kertaisilla ainemäärillä.
PoistaSinulle on haaste blogissani!
VastaaPoistaKiitos kunniasta! :) Vastaanpa haasteeseen lähiaikoina.
PoistaKiitos linkistä ja vinkistä. Käynpä kurkkaamassa blogianne. Tervetuloa bloggauksen ihmeelliseen maailman :D
VastaaPoista